Uni on välttämätön lapsen kehitykselle, ja lasten unihäiriöt sen vuoksi merkittävä kansanterveydellinen riskitekijä. Lapsen uni ja sen kehitys on osittain vanhemman tai vanhempien säätelemää, ja perhe on se ympäristö, jossa lapsen kehitys tavallisimmin tapahtuu. Vanhemmuus käsitteenä kattaa laajasti vanhemman käyttäytymiseen, ajatteluun ja tunne-elämään liittyviä tekijöitä, jotka liittyvät lapsen hoitoon ja kasvattamiseen. Lapsen uni-valverytmin kehittyminen on niin ikään monimutkainen ja yksilöllinen prosessi, jonka muodostumiseen vanhemman toiminta osaltaan vaikuttaa. Vaikeudet lapsen uni-valverytmin kehittymisessä ja erityisesti varsinaiset unihäiriöt haastavat vanhemmuutta ja kuormittavat usein perheen vuorovaikutussuhteita. Perhetekijöiden vaikutusta lasten unihäiriöihin on tutkittu yllättävän vähän.
Pienen lapsen ongelmallisen nukkumisen ja varsinaisen unihäiriön määrittelyn ja diagnostiikan tarkentuminen on tärkeää. Pienen lapsen nukkumiseen suunnattua hoitoa ja puuttumista harkittaessa on otettava huomioon lapsen ikä ja unirytmin kehittymisen luonnollinen ja välttämätön aikataulu sekä sen suuri yksilöllinen vaihtelu. On huolellisesti selvitettävä, kenen ongelmasta oikeastaan on kyse, minkä tyyppinen ongelma on, ja mitä yksilöllisiä piirteitä kuhunkin tapaukseen liittyy. Hoito tulee räätälöidä yksilöllisesti ja sen tulee perustua sekä pienen lapsen itsensä että vanhempien näkökulmaan. Molempien vanhempien tulee myös kokea ehdotettu hoitomuoto hyvänä ja itselleen mahdollisena.
Käyttäytymisterapeuttisista hoidoista ns. positiivisten rutiinien menetelmän on arveltu sopivan kaikkien nukahtamisvaikeuksien ja katkonaisen yöunen hoitoon. Positiivisten asioiden vahvistaminen on toimivampaa kuin lapsen ”kouluttaminen” vuorovaikutuksen torjumisella, koska nukahtaminen edellyttää tyytyväistä ja rauhallista mieltä. Tuore tutkimus osoittaa lisäksi, että ”itku-unikoulussa” paremmin nukkumaan oppivilla lapsilla stressihormonitaso jää kuitenkin suurentuneeksi, mikä viittaa siihen, että lapsen tilanteessa kokema stressi voi olla huomattavan suuri, vaikka unihäiriö näyttäisi väistyvän.
Käyttäytymisen tason lisäksi hoidon tulisi aina sisältää myös vanhempien kognitioiden tutkiminen ja niihin kohdennettu interventio, kuten vanhemman mentalisaatiokykyä vahvistava työskentely. Vanhemman vinoutuneet odotukset, oletukset ja ajatukset, jotka liittyvät lapsen nukkumiseen ja nukuttamiseen, ovat todennäköisesti esteenä kaiken muun hoidon onnistumiselle.
Marjukka Pajulo
lastenpsykiatrian erikoislääkäri, varhaislapsuuden psykiatrian dosentti, tutkija
Turun yliopisto, lastenpsykiatria ja Finn Brain
Nina Pyykkönen
PsL, psykoterapian erikoispsykologi, lasten- ja nuorisopsykoterapeutti, tutkija
Turun yliopisto, lastenpsykiatria ja Finn Brain
Linnea Karlsson
kehityspsykiatrian dosentti, nuorisopsykiatrian erikoislääkäri, erikoistutkija
VSSHP lastenpsykiatria, THL ja Turun yliopisto, Finn Brain
Kuva: Panthermedia
Julkaistu Lääkärilehdessä 40/12.
