Ruusufinni ja perioraalidermatiitti ovat yleisiä, tulehduksellisia ihosairauksia. Kummankin oirekuva on aaltoileva: välillä oireet leimahtavat voimakkaammiksi, välillä lievittyvät tai häviävät kokonaan pitkiksi ajoiksi. Oireita pystytään lievittämään, mutta kumpaankaan ei ole varsinaista parantavaa hoitoa. Tämä potilaan olisi hyvä ymmärtää.
Ruusufinni
Ruusufinni on yleinen ihosairaus, jonka esiintyvyys aikuisväestössä on 10 %:n luokkaa, jos kaikkein lievimmätkin pelkin punoitusoirein ilmenevät tapaukset lasketaan mukaan. Jos lievät punoitusoireiset tapaukset jätetään pois laskuista, esiintyvyys on noin 2 %.
Oireet alkavat tavallisimmin 30–50 vuoden iässä. Perintötekijät vaikuttavat taudin ilmaantuvuuteen, mutta alttiusgeenejä ei tunneta.
Ruusufinnin syyt ovat vielä paljolti epäselviä. Potilailla on todettu poikkeavuutta muun muassa luontaisessa immuunipuolustuksessa, neuroimmunologisessa säätelyssä ja neurovaskulaarisessa säätelyssä.
Myös demodex folliculorum -talipunkin on epäilty liittyvän ruusufinniin ainakin osalla potilaista, ja tähän viittaavat viimeisimmätkin tutkimukset. Talipunkki ei kuitenkaan pidetä ruusufinnin varsinaisena aiheuttajana. Punkki kuuluu aikuisen ihmisen ihon normaaliin eliöstöön.
Ruusufinnin oireita voivat pahentaa monet ulkoiset tekijät. Yleisimpiä ovat glukokortikoidivoiteet ja auringon UV-säteily. Muita pahentavia tekijöitä voivat olla kuumuus (esimerkiksi saunominen), kylmyys, voimakkaasti mausteiset ruoat, kuumat juomat, alkoholijuomat pieninäkin annoksina ja stressi. Myös takrolimuusivoiteen pitkäkestoinen käyttö saattaa laukaista ruusufinnin kaltaisia oireita.
Potilaan tulisikin tarkkailla oireitaan ja miettiä, mitkä tekijät saattavat pahentaa ruusufinniä. Näitä tekijöitä pitäisi välttää.
Ruusufinnin oireet ja hoito
Ruusufinni oireilee tavallisimmin symmetrisesti kasvojen kuperilla pinnoilla: poskilla, nenässä, otsan keskiosassa ja leuassa. Ruusufinni jaetaan alatyyppeihin, joista neljä selvästi tavallisinta ovat erytematoottinen ruusufinni, papulopustulaarinen ruusufinni, fyymamuodostusta aiheuttava ruusufinni ja silmäoireinen ruusufinni. Potilaalla voi esiintyä samanaikaisesti yhteen tai useampaan alatyyppiin sopivia oireita.
Lääkärin täytyy tunnistaa alatyypit, koska kaikkiin alatyyppeihin on omat hoitomuotonsa. Hoitoa aloitettaessa lääkärin pitäisi kertoa potilaalle, mitä oiretta hoidolla pyritään lievittämään. Tieto on tarpeen, jottei potilas pettyisi, jos esimerkiksi finnimäiset muutokset häviävät, mutta punoitusoire jää jäljelle.
Kaikkien ruusufinnimuotojen hoidossa on tärkeää välttää runsasta auringon UV-säteilyä. Lisäksi tulee välttää muita tiedossa olevia, oireita pahentavia tekijöitä, jos potilas on havainnut niiden vaikuttavan omaan taudinkuvaansa. Peittäviä kosmetiikkavalmisteita saa käyttää.
1. Erytematoottinen ruusufinni
Ruusufinnin alatyypeistä yleisin ja lievin on punoittavana ihona oirehtiva erytematoottinen ruusufinni, jota kosmetologit ja naistenlehdet kutsuvat couperosa-ihoksi. Lehahtelevan punoituksen syy voi olla muukin kuin ruusufinni, usein kyse on tavallisesta emotionaalisesta punastumisesta.
Lehahtelevaa ruusufinnipunoitusta voidaan yrittää hillitä pienellä propranololi-annoksella, mutta hoidon teho on huonosti osoitettu. Jatkuvaa punoittelua pystytään monilta potilailta vähentämään pintaverisuonia supistavalla brimonidiinigeelillä, jonka vaikutus kestää 8–12 tuntia. Jos potilas haluaa pysyvämmän hoitovasteen, pintaverisuonia voidaan hävittää laserhoidolla tai valoimpulssihoidolla.
2. Papulopustulaarinen ruusufinni
Papulopustulaarinen ruusufinni oirehtii papuloilla eli näppylöillä ja pustuloilla eli märkärakkuloilla.
Ruusufinni voi muistuttaa aikuisiän aknea tai perioraalidermatiittia (lisää perioraalidermatiitistä artikkelin lopussa). Lääkärin tehtävänä on erottaa nämä toisistaan.
Erotuksessa auttaa muun muassa ihottuman sijainti. Ruusufinniä ei nimittäin esiinny rintakehällä tai selässä, akne puolestaan oireilee usein myös näillä alueilla.
Ruusufinni myös oirehtii lähinnä kasvojen kuperilla pinnoilla, kun taas perioraalidermatiitti suun ja silmien ympärillä.
Lievä papulopustulaarinen ruusufinni talttuu paikallishoidolla: metronidatsolin ja atselaiinihapon tehosta on riittävästi tutkimusnäyttöä. Jos paikallishoidon teho ei riitä, sen rinnalla kannattaa aloittaa sisäinen lääkehoito. Jos papulopustulaarinen ruusufinni oirehtii vaikeasti, on syytä aloittaa lääkehoito heti sekä paikallisesti että sisäisesti.
Osalla potilaista oireet pyrkivät palaamaan pian sisäisen lääkekuurin jälkeen. Tätä voi ehkäistä jatkamalla paikallishoitoa muutamana päivänä viikossa useita kuukausia sisäisen lääkekuurin päättymisen jälkeen.
3. Fyymamuodostusta aiheuttava ruusufinni
Ruusufinnin harvinaisin alatyyppi on fyyma, joka ilmaantuu lähinnä miehille. Fyymakudos on liikakasvuista talirauhas- ja sidekudosta, ja se ilmenee kiinteänä, paksuuntuneena ja myhkyräisenä ihomuutoksena.
Ylivoimaisesti tavallisin sijaintikohta on nenä (rinofyyma), mutta fyyma voi kehittyä muuallekin, esimerkiksi poskiin, otsalle tai leukaan.
Alkuvaiheen fyyma saattaa lievittyä riittävästi isotretinoiinihoidolla, mutta pidemmälle kehittynyt fyyma vaatii kirurgisen hoidon. Sen jälkeen uusiutumista voidaan ehkäistä isotretinoiinilla.
4. Silmäoireinen ruusufinni
Vaihtelevia silmäoireita esiintyy yli 50 %:lla ruusufinnipotilaista. Kyseessä on siis huomattavan yleinen alatyyppi, joka on alidiagnosoitu, koska silmäoireet usein unohdetaan ottaa puheeksi.
Alidiagnostiikkaa selittää myös diagnoosin vaikeus. Ei ole helppo oivaltaa, että kyseessä on ruusufinni, varsinkin jos silmäoireet ovat taudin ainoa ilmentymä. Ruusufinnin silmäoireita esiintyy yleisesti muillakin kuin ruusufinnipotilailla. Oireiden pitkäkestoisuus tai taipumus toistua viittaa ruusufinniin.
Perioraalidermatiitti- suunympärysihottuma
Perioraalidermatiitin, eli suunympärysihottuman esiintyvyydestä ei ole väestöpohjaisia tutkimuksia, mutta potilasaineistojen perusteella kyseessä on yleinen ihottuma, jota esiintyy erityisesti 15–45-vuotiailla naisilla. Tautia tavataan myös miehillä ja lapsilla.
Atopiataipumuksen, ihon vajavaisen läpäisyesteen ja ihoa ärsyttävien ulkoisten tekijöiden, kuten kosmetiikkatuotteiden, arvellaan olevan keskeisiä taudin synnyssä. Jos potilas käyttää monenlaista kasvokosmetiikkaa, hän voisi omahoitona kokeilla taukoa näiden tuotteiden käytössä ja korvata ne pelkällä kevyellä perusvoiteella. Myös kortikosteroidivoiteiden käyttö voi olla laukaiseva tekijä, joten perioraalidermatiittipotilaan on turvallisinta välttää niiden käyttöä kasvoilla.
Perioraalidermatiitti oireilee nimensä mukaisesti suun ympärillä, mutta oireita voi olla myös silmien ympärillä (periokulaaridermatiitti). Taudinkuvaan kuuluvat punoitus ja pikkuruiset näppylät ja märkärakkulat nasolabiaalipoimuissa, suun sivustoilla ja leuan alueella. Huulen ja ihottuman väliin jää tyypillisesti kapea kaistale tervettä ihoa.
Silmien ympärillä punoitusta ja näppylöitä nähdään yleensä alaluomen lateraaliosassa ja/tai silmän ulkonurkan seudussa.
Suun ja silmien ympärystät ovat myös atooppisen ihottuman mielipaikkoja, mutta atooppisessa ihottumassa ei yleensä esiinny näppylöitä tai märkärakkuloita, vaan ihottuma on tasaisempaa ja kuivankarheaa.
Perioraalidermatiitin hoito
Tetrasykliiniryhmän antibiootit tehoavat perioraalidermatiittiin hyvin ja ovat sen vuoksi hoidossa ensisijaisia. Hoitona voi käyttää tetrasykliiniä, lymesykliiniä tai doksisykliiniä. Lääkäri määrittelee annostuksen ja kuurin kesto voi olla 4–8 viikkoa. Tetrasykliinien vaihtoehtona on erytromysiini. Tämä kuuri voi kestää 4–12 viikkoa.
Lievät oireet voivat hoitua pelkällä paikallisella metronidatsolivoiteella tai -geelillä, joka tehoaa yleensä hyvin myös lasten oireisiin. Paikallishoidossa voi kokeilla myös pimekrolimuusi- tai atselaiinihappovoidetta.
Käy katsomassa kuvia ruusufinneistä ja perioraalidermatiitista täältä.
Lyhennus Lääkärilehdessä (14-15/15) julkaistusta artikkelista.
Kirjoittanut:
Maria Lönnrot
LT, ihotautien ja allergologian erikoislääkäri
Seinäjoen keskussairaala, ihotautien ja allergologian yksikkö sekä TAYS, keuhko-, ihoja allergiasairauksien vastuualue
Kuva:
Raimo Suhonen (kuvassa ruusufinni)
