Masennus on yksi yleisimmistä nuorten mielenterveyden häiriöistä, joka mm. heikentää elämänlaatua, huonontaa koulu- ja työmenestystä, aiheuttaa ongelmia ihmissuhteissa sekä selvästi suurentuneen itsemurhariskin. Lisäksi erityisesti nuorten aikuisten masennuksesta johtuvat sairauspoissaolot ja työkyvyttömyys ovat lisääntymässä.
Masennuksen taipumukseen uusiutua voidaan vaikuttaa ja sitä voidaan vähentää. Viime aikoina onkin kiinnitetty yhä enemmän huomiota masennusriskin ennustamiseen, sairastumisriskissä olevien nuorten varhaiseen tunnistamiseen ja masennuksen erilaisiin ehkäisymahdollisuuksiin.
Nuorten masennuksen pääpiirteet
Nuoruusikä on mielenterveyden kehittymisen kannalta tärkeää aikaa. Masentuneisuuden tunne on kohtalaisen yleistä, mutta normaaliin kasvuun ja kehitykseen liittyvät psyykkiset oireet ovat kestoltaan lyhyitä. Niihin ei liity yleisen toimintakyvyn heikkenemistä tai suoraa tai epäsuoraa itsetuhoisuutta kuten kliinisesti merkittävien masennusoireiden tai masennusoireyhtymän kohdalla.
Nuorten masennusta arvioidaan aina kokonaisvaltaisesti käyttäen sekä nuorelta itseltään että vanhemmilta, ystäviltä, koulusta ja muulta lähipiiriltä saatuja tietoja. Nuoren masennuksen oirekuva voi olla epätyypillinen, jolloin päällimmäinen oire on ärtyneisyys, kiukkuisuus tai vihaisuus. Muina oireina voi esiintyä lisääntynyttä mielialan vaihtelua ja pitkään kestänyttä ikävystyneisyyttä. Nämä epätyypilliset oireet ovat yleisempiä nuorten kuin aikuisten masennuksessa. Ne voivatkin hankaloittaa masennuksen tunnistamista ja arviointia ja toisaalta saattavat hämmentää myös nuorta itseään.
Masennuksen esiintyvyys ja ennuste
Arviolta jopa neljännes nuorista ja nuorista aikuisista kärsii jostain mielenterveyden häiriöstä, joista mielialahäiriöt ovat yleisimpiä. Lapsuudesta nuoruusikään tultaessa mielenterveyden häiriöiden esiintyvyys lisääntyy jyrkästi, ja ensimmäinen masennusjakso puhkeaakin tyypillisesti juuri nuoruusiän keskivaiheilla. Depression elämänaikainen esiintyvyys aikuisikään mennessä on 15–20 %. Naisilla masennusta on esiintynyt viimeksi kuluneen vuoden aikana noin kaksi kertaa yleisemmin kuin miehillä.
Masentuneista nuorista yli puolet kärsii myös jostain muusta mielenterveyden häiriöstä. Lisäksi masennuksen on todettu liittyvän suurentuneeseen riskiin käyttää päihteitä ja ennustavan myöhempää päihteiden käyttöä. Vakava masennustila on myös tärkein yksittäinen tekijä, joka lisää nuorten itsemurhariskiä. Nuoruuden masennustila ennakoi myös aikuisiän mielenterveysongelmia. Nuoruusiässä vakavaan masennukseen sairastuneilla on myös enemmän sairaalahoitojaksoja sekä enemmän ongelmia työelämässä, sosiaalisessa kanssakäymisessä ja perhe-elämässä. Masennusta potevat nuoret kokevat yleisen terveydentilansa selvästi muita nuoria huonommaksi, ja he käyttävätkin runsaasti terveyspalveluja nimenomaan somaattisten vaivojensa vuoksi. Masennus lisää myös alttiutta vammoille sekä useiden somaattisten pitkäaikaissairauksien riskiä.
Masennuksen riskitekijöitä
Masennukselle altistavia elämäntapahtumia ovat muun muassa lapsuudessa koetut laiminlyönnit, väkivalta ja hyväksikäyttö, koulukiusaaminen, muut somaattiset tai psykiatriset sairaudet sekä vanhemman masennus tai muu mielenterveyden häiriö. Keskeisinä tekijöinä pidetään myös varhaisia erokokemuksia tai menetyksiä. Edelleen masennusta ennustaviksi tekijöiksi on tunnistettu muun muassa naissukupuoli, perheen matala sosioekonominen status ja tulotaso sekä molempien vanhempien vähäinen koulutus, joiden on todettu lisäävän sairastumisriskin kaksin- tai kolminkertaiseksi.
Viime aikoina on myös tutkittu perimän ja ympäristön yhteisvaikutuksien merkitystä masennuksen syntyyn. Kaksostutkimusten perusteella arvioidaan, että masennusoireiden periytyvyys on keskimäärin 30–40 %. Perimän ja ympäristön yhteisvaikutusta pidetään tärkeänä, koska sen avulla voidaan selittää yksilöiden välisiä eroja alttiudessa sairastua masennukseen tietyn ympäristötekijän vaikutuksesta. Onkin havaittu, että kun nuorella on periytynyt masennusriski, on hänellä myös suurempi masennukselle altistavien ympäristötekijöiden riski.
Jännittynyt ja välttelevä kiintymyssuhde ennakoivat sekä depressiivisiä että ahdistuneisuusoireita. Lisäksi kiintymyssuhteen sekä masennus- ja ahdistuneisuusriskin välistä yhteyttä välittävät huono itsetunto ja häiriintyneet asenteet. Myös turvattoman kiintymyssuhteen on todettu olevan yhteydessä masennukseen. Matala mieliala, puutteellinen tunteiden säätely, fyysiset oireet, kuten päänsärky sekä vaikeudet rentoutua, altistavat masennukselle. Akuutti stressi on itsenäinen masennuksen, ahdistuksen sekä itsensä vahingoittamisen ennustetekijä. Myös perfektionismi on yhteydessä psyykkiseen oirehdintaan ja ennustaa myöhempää sairastumista depressioon. Lisäksi neuroottisuuden ja masennuksen välillä on todettu yhteys, samoin kuin varhaisten masennusoireiden ja myöhemmin ilmaantuvien nuoresta riippumattomien negatiivisten elämäntapahtumien välillä.
Masennukselta suojaavia tekijöitä
Nuoren kasvuympäristössä masennukselta suojaaviksi tekijöiksi on todettu esimerkiksi vanhempien ja muiden aikuisten tuki sekä muut läheiset ihmissuhteet. Perheen huomio, ymmärrys, yhteisen ajan vietto ja rakastavuus sekä vanhempien hyvät välit saattavatkin pienentää masennusriskin jopa viidesosaan. Yhteiskunnan tuki sekä uskonnollisuus voivat myös suojata masennukseen sairastumiselta.
Yksilöön liittyvistä tekijöistä on esitetty, että lapsuuden sosiaalinen pärjäävyys vähentää masennusriskiä nuoruudessa. Suojaavia tekijöitä arvioidaan puolestaan olevan psyykkinen joustavuus ja sietokyky sekä muun muassa riittävä uni, hyvän olon tunne, aktiivinen ongelmien ratkaisu sekä positiivinen käsitys itsestä. Niillä nuorilla, joilla on hyvä itsetunto, vaikuttaa myös olevan pienempi masennusriski verrattuna nuoriin, joilla on huono itsetunto.
Masennusriskin arvioiminen
Vaikka masennuksen riskitekijöitä tunnetaan kohtuullisen laajasti, on yksittäisen nuoren masennusriskin luotettava arviointi vaikeaa ennen ensimmäistä masennusjaksoa. Monet riskitekijät koskettavat suurta osaa nuorista ja ovat masennuksen ohella myös useiden muiden häiriöiden riskitekijöitä. Riskiryhmään kuuluvia nuoria tulisi kuitenkin pyrkiä tunnistamaan nykyistä paremmin, jotta mahdollisimman hyvin kohdennetun intervention avulla voitaisiin ehkäistä masennusjakson puhkeamista. Riskinarviossa pyritään mahdollisimman yksiselitteiseen tulokseen, jonka perusteella esimerkiksi koulu- tai perusterveydenhuollossa nuori voitaisiin luokitella esimerkiksi pienen, keskisuuren tai suuren riskin ryhmään. Arvioidun riskin perusteella seuraisi tietty interventio, joka voisi olla suuren riskin nuorilla esimerkiksi säännöllisten tapaamisten järjestäminen kouluterveydenhoitajan vastaanotolla.
Masennuksen ehkäisy
Masennukseen sairastumisen ehkäisy tai vähintään viivyttäminen on ensisijaisen tärkeää masennuksen suuren kuormittavuuden, nuorena alkaneen masennuksen huonon ennusteen sekä rajallisten hoitomahdollisuuksien vuoksi. Nuorten potilaiden masennuksen uusimista voidaan myös ehkäistä tehokkaalla jatko- ja ylläpitohoidolla.
Erilaisten interventio-ohjelmien vaikutusta masennuksen ehkäisyssä on tutkittu. Tutkimuksissa on käytetty sekä kognitiivis-behavioraalista että interpersonaalista ohjelmaa. Kognitiivis-behavioraalinen suuntaus keskittyy opettamaan kognitiivisia toimintatapoja, kuten automaattisten negatiivisten ajatusten tunnistamista ja niihin vaikuttamista sekä sosiaalisia ongelmanratkaisutaitoja, kuten tavoitteiden asettamista, asioiden suhteuttamista ja päätöksentekoa. Lisäksi monissa interventioissa opetetaan myös keinoja hallita ja kestää stressiä. Interpersonaalisessa ohjelmassa keskeisenä pidetään ihmissuhteita ja niihin liittyviä tunteita sekä opetellaan kommunikaatiokeinoja ja sosiaalisia taitoja, jotka ovat tarpeen hyvien ihmissuhteiden ylläpitämiseksi. Interventio-ohjelmien on todettu vähentävän masennusoireita, lisäksi nuorten sairastuvuus masennukseen on vähentynyt. Lisäksi on todettu, että internet-pohjaiset interventio-ohjelmat ovat lupaavia keinoja ehkäistä nuorten masennusta yhdessä lääkärin tekemän motivoivan haastattelun kanssa.
Lopuksi
Masennus on yleinen nuorten mielenterveyden häiriö, ja monesti nuori kärsii samanaikaisesti yhdestä tai useammasta psyykkisestä häiriöstä. Nuorten masennus – toisin kuin aikuisten – on myös useammin sekä alidiagnosoitu että alihoidettu. Nuorten masennus on kuormittava sairaus, joka heikentää elämänlaatua, huonontaa koulu- tai työmenestystä, aiheuttaa ongelmia ihmissuhteissa sekä selvästi suurentuneen itsemurhariskin. Nuoruusikäisten masennuksen aiheuttamat sairauspoissaolot sekä sairauspäivärahapäiväkaudet ovat lisääntymässä Suomessa, ja masennus aiheuttaakin vuosittain suuria kuluja yhteiskunnalle. Masennuksen ennakoiminen sekä sairastumisriskissä olevien nuorten tunnistaminen onkin erityisen tärkeää.
Monet masennusoireista kärsivät nuoret eivät vointinsa heikkenemisestä huolimatta hakeudu hoitoon. Asiaan on kiinnitetty huomiota, ja edelleen pyritään löytämään vaihtoehtoja, joilla tavoitettaisiin yhä suurempi joukko oirehtivista nuorista. Terveydenhuoltohenkilökuntaa pitäisikin edelleen kouluttaa kiinnittämään huomiota tähän ongelmaan. Myös vanhemmilla ja muilla nuorten läheisillä aikuisilla on tärkeä rooli nuorten mielialaongelmien varhaisessa tunnistamisessa ja näiden ongelmien ratkaisemisessa.
Riskiryhmien tunnistaminen edellyttää kuitenkin aina jatkotoimenpiteitä. Riskin arvioimisesta on tehty lupaavia tutkimuksia, joissa on pystytty tunnistamaan depressioriskissä olevia nuoria sekä auttamaan heitä varhaisessa vaiheessa. Toimivan seulontamenetelmän käyttöönotto vaatii aina sen, että riskinuorille on varmasti tarjolla apua.
Masennuksen ehkäisy ja riskinarvio ovat haastavia tehtäviä. Masennus on mielenterveyden häiriöistä yleisimpiä ja monet siihen liittyvät riskitekijät väestötasolla vielä tavallisempia. Kohdentamattomat ehkäisymenetelmät ovat osin tästä syystä usein tehottomia ja kustannusvaikuttavuudeltaan heikkoja.
Tämänhetkisen tutkimustiedon valossa tulisi ehkäisyn olla kohdennettua ja suuntautua sellaisiin nuoriin, joille on kasautunut useampia riskitekijöitä. Tällaisia erityisryhmiä ovat esimerkiksi psyykkisesti tai somaattisesti pitkäaikaissairaiden vanhempien lapset, joiden tuen tarpeeseen on terveydenhuollon eri tahoilla herätty. Niin koulu- kuin perusterveydenhuollon näkökulmasta myös yksi selkeä riskiryhmä on runsaasti somaattisesti oireilevat ja palveluja käyttävät nuoret. Heidän kohdallaan tulisi masennuksen mahdollisuus todennäköisesti tämänhetkistä useammin – ja aikaisemmin – nousta mieleen.
Tiina-Maija Nuotio
LL, psykiatriaan erikoistuva lääkäri
Satakunnan sairaanhoitopiiri, Harjavallan sairaala
Max Karukivi
LT, nuorisopsykiatriaan
erikoistuva lääkäri
Turun yliopisto, nuorisopsykiatria
Satakunnan sairaanhoitopiiri, Nuorisopsykiatrian yksikkö
Simo Saarijärvi
professori, ylilääkäri
Turun yliopisto ja Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin nuorisopsykiatrian yksikkö
Kuva: Panthermedia
Julkaistu Lääkärilehdessä 15/13.
