Liikunta säilyttää ja parantaa terveyttä ja toimintakykyä, ehkäisee lukuisia yleisiä terveysongelmia ja tukee monien sairauksien hoitoa ja kuntoutusta. Liikunnan puute ja siitä johtuvat haitat terveydelle ovat kuitenkin yleisiä. Länsi-Euroopassa fyysinen inaktiivisuus ja vähäinen liikunta ovat viidenneksi tärkein sairauksien aiheuttaman kuormituksen riskitekijä. Euroopassa sepelvaltimotauti vähenisi 5,5 %, tyypin 2 diabetes 6,8 %, rintasyöpä 9,3 %, paksusuolen syöpä 9,8 % ja kaikista syistä johtuva kuolleisuus 8,8 %, jos väestössä inaktiiviset henkilöt alkaisivat liikkua riittävästi. Suomessa vain noin puolet työikäisistä liikkuu suosituksen mukaisen määrän kestävyysliikuntaa ja vain noin joka 10. harjoittaa myös lihaskuntoaan suositusten mukaisesti. Eläkeikäisistä nämä osuudet ovat vielä selvästi pienempiä.
Terveydenhuollolla on mahdollisuuksia ja lain säätämä velvoitekin tukea väestöä terveyden edistämisessä ja sen osana liikunnan lisäämisessä. Tätä tapahtuu kuitenkin vähän sekä Suomessa että useimmissa muissa maissa. Yritykset saada liikuntaa edistävät palvelut osaksi terveydenhuollon toimintaa eivät ole johtaneet pysyviin tuloksiin.
Liikunnan edistämiseen on terveydenhuollossa panostettava, jos keinojen vaikuttavuudesta, kustannusvaikuttavuudesta ja toteutettavuudesta on vakuuttavaa näyttöä. Terveydenhuollossa helpoimmin toteutettavat keinot, henkilökunnan yhdellä tai muutamalla käyntikerralla antama liikuntaneuvonta ja ohjaus tai lähete liikuntaan, täyttävät nämä ehdot. Terveydenhuollon voimavarojen käyttö liikuntaneuvontaan ja ohjaukseen on siis perusteltua, mutta näitä keinoja käytetään vähän.
Keinot käyttöön
Liikuntaneuvonnan ja liikuntaan ohjaamisen toteuttaminen edellyttää ennen kaikkea halukkuutta ja uskallusta. Potilaat suhtautuvat myönteisesti erityisesti lääkärin antamiin liikuntaa koskeviin neuvoihin ja ohjeisiin.
Yleisimmin ilmoitettuja esteitä liikuntaneuvonnan antamiselle ovat ajan, tietojen, koulutuksen, aineistojen, toimintatapojen, järjestelmän tuen, voimavarojen ja kannustimien puutteet sekä neuvonnan ja ohjauksen kokeminen toisarvoisiksi, tehottomiksi tai potilaiden väheksymiksi. Neuvontaa ja ohjausta suosivia tekijöitä puolestaan ovat mm. niitä antavien henkilöiden omat elintavat, erityisesti liikunta, koulutus näihin tehtäviin, potilaiden hyvä tuntemus ja potilaalla olevat liikunnalla vaikutettavissa olevat riskitekijät ja oireet. Useimpien neuvonnan esteiden taustalla on yhteisenä tekijänä liikunnan edistämisen vähäinen painoarvo terveydenhuollon keinovalikoimassa.
Lääkärin tärkeimpänä tehtävänä on antaa potilaille selvä signaali liikunnan aiheellisuudesta ja ohjata heidät tarpeiden mukaan muun henkilökunnan antamaan perusteellisempaan neuvontaan tai omatoimiseen liikuntaan tai liikuntapalveluihin.
Lääkärien ja muun henkilökunnan halukkuutta ja valmiuksia liikuntaneuvontaa voidaan edistää nopeimmin tarjoamalla luotettavaa ja käytännönläheistä tietoa tiiviissä ja päivittäisessä työssä käytettävissä olevassa muodossa. Tällaista tietoa on saatavissa mm. Käypä hoito -suosituksista.
Laatua neuvontaan
Liikuntaneuvonnan laatua voi parantaa valitsemalla neuvonnan toteutus yksilöllisesti potilaan tietojen perusteella. Parhaat tulokset saadaan antamalla neuvontaa ensisijaisesti sairaille ja suuren riskin henkilöille, joilla on henkilökohtaisia ja ympäristöön liittyviä edellytyksiä noudattaa neuvoja.
Potilaiden tarpeet, motivaatio, nykyiset elintavat ja erilaista liikuntaa edistävät ja ehkäisevät tekijät selvitetään ja niiden perusteella annetaan yksilölliset neuvot ja ohjeet. Ravitsemusneuvonnasta saadut kokemukset osoittavat, että neuvot vaikuttavat parhaiten, kun ne ovat yksinkertaisia, selkeitä, spesifisiä ja toteuttamiskelpoisia.
Neuvonnassa sovelletaan päteviä käyttäytymistieteellisiä perusteita. Neuvonnan vaikuttavuuden on osoitettu parantuvan, kun painotetaan käyttäytymistä eikä tietoa, käytetään useita käyttäytymisen muutosta tukevia strategioita samanaikaisesti tai peräkkäin ja asetetaan lähellä olevia tavoitteita etäisten sijasta. Sisäisen motivaation edistäminen ulkoisen sijasta ja pystyvyyden kokemisen lisääminen tuottavat myös parempia tuloksia. Lisäksi tärkeitä ovat liikunnan toteutumisen omaseuranta ja kannustavat palautteet.
Neuvonta on tehokkaampaa, kun se annetaan kasvokkain eikä esimerkiksi puhelimitse tai sähköpostilla.
Asenne uusiksi
Liikunnan edistämisen mittava lisääminen terveydenhuollossa edellyttää lähtökohtana yhtä perustavanlaatuista muutosta: liikunnan mieltämistä terveyden ja toimintakyvyn säilymiselle välttämättömäksi biologiseksi stimulukseksi eikä vain harrastukseksi. Liikunnalla on sairauksien ehkäisyssä, hoidossa ja kuntoutuksessa vastaavia vaikutuksia kuin esimerkiksi terveydenhuollon yleisimmin käyttämällä keinolla, lääkkeillä. Potilaat voivat toteuttaa liikuntaa monissa muodoissa ja monista syistä. Heidän ei tarvitse kokea liikuntaa lääkkeeksi, vaikka sitä heille lääkkeeksi suositellaan. Kun liikunta miellettäisiin koko terveydenhuollon järjestelmässä lääkkeisiin rinnastettavaksi keinoksi, sille pitäisi luoda ja vähitellen kehittyisi vastaava asema kuin lääkkeille perusopetuksessa, täydennyskoulutuksessa, kliinisissä käytännöissä ja tutkimuksessa.
Terveydenhuollon toimintojen ja sen käyttämien keinojen laaja ja kestävä uudistuminen tapahtuu järjestelmän sisältä. Terveydenhuollon toimintayksiköillä, lääkäriyhdistyksillä, vaikutusvaltaisilla lääkäreillä ja monilla muilla tahoilla on tilaisuus ja velvoitekin osallistua alansa kehittämiseen edistämällä liikunnan hyödyntämistä terveydenhuollossa yhtenä tehokkaaksi, turvalliseksi ja taloudelliseksi osoitettuna keinona.
Ilkka Vuori
professori (emeritus), kliinisen fysiologian ja liikuntalääketieteen erikoislääkäri
Kuva: Panthermedia
Julkaistu Lääkärilehdessä 23/2013
