Ikääntymiseen liittyvää huimausta ja tasapainon heikentymistä on usein pidetty vanhuuteen kuuluvana ilmiönä. Eri tutkimusten mukaan huimausta esiintyy 30 %:lla 70–75-vuotiaista ja huimaus lisääntyy lähes 70 %:iin yli 85-vuotiailla.
Suurella osalla ikääntyneistä aikuisista on jokin tasapainoelimen häiriö, ja näistä tavallisin on hyvänlaatuinen asentohuimaus. Ikääntyessä tasapainon säätelyyn käytetään avointa takaisinkytkentää, jossa näköaisti ohjaa säätelyä. Tasapainoelimen ohella myös tasapainomuistissa tapahtuu rappeutumista.
Huimaus ja huono tasapaino aiheuttavat kaatumisia ja ovat merkittäviä riskitekijöitä vanhusten laitoshoitoon joutumiselle. Eri riskitekijöiden luokitteluissa huimaus ja huono tasapaino ovat joko toiseksi tai kolmanneksi merkittävin tekijä kaatumistapahtumassa, ja ne ovat yhteydessä myös elämänlaadun heikkenemiseen.
Ikähuimauksen oireet
Tuoreessa suomalaisessa tutkimuksessa Tuunainen ym. selvittivät ikääntyneiden henkilöiden huimausta. Tutkijat esittivät käytettäväksi uutta termiä: ikähuimaus, jolla ikääntyneet aikuiset kuvasivat ikääntymiseen liittyvää huimausta ja tasapainon heikkenemistä.
Ikähuimauksen eri komponentit esiintyivät usein yhdessä siten, että kiertohuimaus, liike-epävarmuus ja taipumus kaatua olivat tavallisimmat oireet. Kotona asuvista vanhuksista ikähuimausta esiintyi 32 %:lla ja laitoshoidossa vastaava esiintyvyys oli 68 %. Merkille pantavaa oli kiertohuimauksen yleisyys, jota esiintyi lähes 30 %:lla kummassakin ryhmässä.
Ikääntyneillä aikuisilla esiintyvä huimausoire on tyypillisesti kohtauksittaista, päivittäistä, minuutteja kestävää, ja siihen liittyy lievää pahoinvointia. Edellä kuvatussa tutkimuksessa ikähuimaus oli yleensä lievää, eikä henkilön tarvinnut useimmiten keskeyttää toimintaansa sen vuoksi. Joka kolmas joutui kuitenkin keskeyttämään toimintansa ja joka viides joutui lepäämään.
Yleensä ikähuimaukseen liittyi pahoinvointia, joka koettiin keskimäärin lievänä. Laitoshoidossa olevat kokivat ikähuimauksen voimakkaammaksi kuin kotona asuvat. Pahoinvointia sekä liike-epävarmuutta esiintyi laitoksessa asuvilla kuitenkin vähemmän. Erot olivat tilastollisesti merkitseviä. Tutkimuksessa ilmeni myös, että ikääntyneet henkilöt eivät raportoineet huimausoireista, vaikka heillä oli lääkärin suorittamassa tutkimuksessa löydöksenä tasapainoelimen vauriosta kertovaa silmävärvettä.
Kaatumisen ehkäisy
Voiko vanhusten tasapainon hallintaa parantaa? Tasapainoelimistä peräisin olevissa vaurioissa tasapainon harjoitushoito on ollut kuntoutuksen kulmakivenä jo vuosikymmeniä. Ikääntyneiden kuntoutusta suositaan ja erilaisia tasapainoharjoituksia on runsaasti tarjolla: tasapainon hallintaohjelmia, edullisia kuntosaleja, ryhmävoimisteluja ja kuntoklinikoita.
Kuntoutus tähtää tässä muodossa ikääntyneen toimintakyvyn paranemiseen. Tasapainoa pyritään parantamaan erilaisilla harjoituksilla, reisien lihasvoimaa lisätään lihasharjoituksilla ja kävelyä parannetaan harjoittelemalla estekävelyä.
Toimintakyvyn parantaminen sisältää myös toimenpiteitä, joiden tarkoituksena on korjata olemassa olevia rajoituksia kehon toiminnassa joko luonnollisen toiminnan ja/tai apuvälineiden avulla. Tutkimustulokset kuntoutuksen hyödystä toimintakyvyn parantumiseksi vaihtelevat sangen paljon.
Ikääntyneiden kuntoutuksesta kaatumisen estämiseksi on tehty lukuisia tutkimuksia. Esimerkiksi Koukkuniemen vanhainkodissa Tampereella selvitettiin kuntoutuksen vaikutusta tasapainon säätelyyn ja kaatumiseen. Tutkijat selvittivät kahden eri harjoitusmallin vaikutusta: lihasharjoituksen sekä yhdistetyn lihas- ja tasapainoharjoituksen toimivuutta.
Vanhainkodissa harjoitus tapahtui ohjatusti ryhmissä kolmen kuukauden ajan kahdesti viikossa tunnin pituisina harjoitusjaksoina. Kumpikin harjoitusmuoto oli tehokas ja vähensi merkittävästi kaatumisia, eikä harjoitusmuotojen välillä ollut tilastollista eroa.
Kun ohjattua harjoitusta verrattiin omatoimiseen harjoitteluun, oli ohjattu harjoitus merkittävästi tehokkaampaa, mutta myös omatoimisesti harjoitelleiden ryhmässä kaatumiset vähenivät jonkin verran. Vaikka kaatumiset vähenivät, niin samalla elämänlaatu heikkeni mitattuna yleistä elämänlaatua kuvaavalla 15D-mittarilla. Varsinkin uupumus ja masentuneisuus lisääntyivät 15D-instrumentissa harjoituksen jälkeen.
Kuntoutusohjelman yksilöllinen sovittaminen varovasti rasitusta lisäten ja harjoitusten aloittaminen riittävän aikaisin on ilmeisesti tärkeää. Toinen merkittävä kuntoutumishoitoon vaikuttava tekijä olisi kuntoutuksen suuntaaminen niille vanhuksille, jotka siitä hyötyvät. Hoito ei auta kaikkia ja kaikki eivät halua osallistua kuntoutukseen. Oikealla valinnalla voidaan auttaa juuri niitä, jotka hyötyvät kuntoutuksesta.
Toistaiseksi ei täysin tiedetä, mitkä tekijät suosivat tasapainon kuntoutusta. Muistisairaus ei ole kuntoutuksen este. Ehkä tärkeimpiä rajoituksia kuntoutukselle ovat oman halun ja aktiivisuuden puutteen lisäksi liikkumista haittaavat nivel- ja lihasongelmat sekä vanhusten raihnaisuusoireisto.
Mitä tulevaisuudessa?
Uutena käsitteenä on tullut termi "voimaannuttaminen". Kullakin henkilöllä on kyky selviytyä asioista, ja voimaannuttaminen tarkoittaa kunkin henkilön piilevien kykyjen maksimaalista´hyväksikäyttöä. Se on myös toimintaa, jossa henkilö itse sitoutuu omalla toiminnallaan parantamaan suorituskykyään. Myös vanhusten kuntoutuksessa tullaan enenevässä määrin siirtymään voimaannuttamiseen.
Miten ikääntyneitä aikuisia tulisi voimaannuttaa ja kaatumista estää? Yhteiskunnan voimavarat ovat kohdistuneet pääasiassa laitoshoidossa olevien vanhusten tukemiseen ja jättäneet kotona asuvat ikääntyneet aikuiset vähemmälle huomiolle. Tulokset tasapainon harjoitushoidosta osoittavat, että ikääntyneiden tasapaino paranee harjoittelulla, mutta tasapainon säätelyjärjestelmään vaikuttaminen on sangen vaikeaa.
Tärkeää on selvittää yksilöllinen kapasiteetti sekä fyysisellä että henkisellä puolella. Sisäkorvan tasapainoelintä vaurioittavissa kroonisissa sairauksissa oireen hoito, henkilön oma tahto, positiivisen ajattelumallin luominen ja lähimmäisten osallistumien on koettu hyödylliseksi.
Voimaannuttamisessa yritetään löytää henkilön omia voimavaroja, joiden turvin hän jaksaa tehdä tasapainoharjoituksia. Tässä on tilaisuus sekä vapaaehtoisjärjestöille että uusille kaupallisille toimijoille. Ehkä olisi tarpeen kehittää ikääntyneiden hoitoa siten, että geriatriseen tiimiin kuuluisi kokenut tasapainohoitaja, joka suorittaisi oleellisimmat tasapainoelimen toimintatestit ja suosittaisi myös asentohoitoon liittyviä hoitotoimenpiteitä. Sama tasapaino-hoitaja voisi auttaa myös vanhusten kuulon kuntouttamisessa.
Kirjoittanut:
Ilmari Pyykkö
professori (emer.)
Tampereen yliopisto, kuulon ja tasapainon tutkimusyksikkö
TAYS, korva-, nenä ja kurkkutaudit
Pirkko Jäntti
dosentti, osastonylilääkäri
Tampereen yliopisto, lääketieteen yksikkö
Seinäjoen keskussairaala, geriatrian toimintayksikkö
Julkaistu Lääkärilehdessä 47/14. Lue artikkeli kokonaisuudessaan ja katso lähteet liitteestä.
