Alkoholin arvioidaan maailmanlaajuisesti aiheuttavan noin 2,5 miljoonaa kuolemaa vuosittain. Alkoholin ongelmakäyttö lisää merkittävästi sairastuvuutta maksasairauksiin, sydän- ja verisuonitauteihin ja moniin syöpiin. Se myös suurentaa riskiä sairastua infektiotauteihin, kuten HIV:iin, tuberkuloosiin ja sukupuolitauteihin. Vaikka alkoholin keskimääräinen kulutus EU:n alueella on nykyään noin kolmanneksen pienempi kuin 1970-luvun puolivälissä, on liiallisen alkoholinkäytön arvioitu aiheuttavan EU:ssa vuosittain edelleenkin noin 195 000 kuolemaa. Alkoholi onkin kolmantena EU:n sairastuvuutta aiheuttavien vaaratekijöiden listalla, jossa se näyttää sellaisena olevan pahempi kuin jopa liikalihavuus – häviten siten vain tupakalle ja korkealle verenpaineelle.
Alkoholin kulutus ja alkoholimaksasairaudet
Alkoholin kokonaiskulutuksen vähennyttyä ovat EU:n eri jäsenmaiden kulutustasot lähentyneet toisiaan. Alkoholijuomien käyttö on lisääntynyt Keski- ja Pohjois-Euroopassa, mutta vähentynyt vastaavasti eteläisessä Euroopassa eli ns. viinimaissa.
Muista Pohjoismaista poiketen on alkoholin kokonaiskulutus Suomessa – aivan viime vuosia lukuun ottamatta – tasaisesti kasvanut ja siten yli kaksinkertaistunut kolmen vuosikymmenen aikana. WHO:n raportin mukaan alkoholia käyttävä, yli 15-vuotias suomalainen juo keskimäärin 12,3 litraa alkoholia vuodessa. Vaikka arviolta 90 % suomalaisesta aikuisväestöstä käyttää alkoholia, suomalaisten alkoholinkulutus jakautuu erittäin epätasaisesti, sillä väestön kymmenesosa juo noin puolet kaikesta kulutetusta alkoholista.
Naisista täysin raittiita on noin 14 % ja miehistä vastaavasti noin 9 %. Alkoholin riskikäyttäjiä arvioidaan Suomessa olevan noin 300 000–600 000. Suomalaisista aikuisista alkoholiriippuvaisia on jopa 8 % miehistä ja 2 % naisista. Yhteiskunnalle alkoholin käytöstä aiheutuvien epäsuorien kustannusten arvioidaan nykyään olevan noin 3–5 miljardia euroa vuodessa. Välittömät vuosittaiset kulut ovat lähes miljardi euroa, josta noin puolet menee terveydenhoitoon ja sosiaalihuoltoon.
Kulutuksen kasvaessa ovat myös alkoholihaitat merkittävästi lisääntyneet, ja alkoholisairaudet ovatkin tällä hetkellä työikäisen väestön tärkein kuolinsyy maassamme. Valtaosa alkoholiperäisistä kuolemista johtuu alkoholimaksasairauksista, jotka Suomessa muodostavat suurimman yksittäisen maksasairauksien ryhmän. On arvioitu, että meillä noin 90 % maksakirrooseista on alkoholin aiheuttamia.
Merkittävin lisäys suomalaisten alkoholinkäytössä tapahtui vuonna 1969, kun keskiolut tuli elintarvikeliikkeisiin, mutta myös vuonna 2004, jolloin alkoholiveroa alennettiin ja alkoholinkulutus kasvoi lähes 10 %. Vuoden 2004 jälkeen kuolleisuus alkoholimaksasairauksiin onkin Suomessa kasvanut noin kolmanneksella. Kun kuolleisuus alkoholimaksakirroosiin on ns. viinimaissa tasaisesti vähentynyt, on se meillä ollut jatkuvassa kasvussa. Alkoholimaksakirroosi näyttäisi myös olevan merkittävästi yleisempi kuolinsyy Suomessa kuin niissä maissa, joissa keskimääräinen alkoholinkulutus on vastaavalla tasolla kuin meillä. Lisääntyneen alkoholimaksakirroosin riskin katsotaan olevan seurausta alkoholinkäytön epätasaisesta jakautumisesta sekä mahdollisesti myös ylipainon merkittävästä lisääntymisestä suomalaisessa väestössä.
Alkoholin riskikulutuksen rajat
Alkoholin riskikulutuksen rajaksi Suomessa on miehille määritelty 24 annosta tai enemmän (yksi annos on 12 g etanolia) viikossa tai yli 7 annosta kerralla. Naisten vastaavat rajat ovat 16 ja 5 annosta. On kuitenkin tärkeä huomata, että esitetyt riskikäytön rajat perustuvat epidemiologisiin tutkimuksiin, joihin on osallistunut vain terveitä, normaalipainoisia ja lääkkeitä käyttämättömiä aikuisia.
Riskikulutuksen rajat eivät siis määrittele turvallista juomisen määrää, koska elimistön reagointi alkoholiin on yksilöllistä, ja alkoholin aiheuttamia haittoja voi esiintyä selkeästi riskirajoja vähäisemmälläkin alkoholinkäytöllä. Useita tutkimuksia käsittävässä meta-analyysissa jo yli 25 g:n päivittäisen alkoholigramman nauttimisen osoitettiin merkittävästi lisäävän alkoholimaksakirroosin kehittymisen riskiä. Suhteellinen riski näytti edelleen kaksinkertaistuvan, kun alkoholinkäyttö oli yli 50 g/vrk ja peräti viisinkertaistuvan, kun alkoholinkulutus oli 100 g/vrk. Kulutetun alkoholin määrän lisäksi maksavaurion kehittymisen todennäköisyyteen näyttäisivät vaikuttavan myös juomatavat, sillä alkoholimaksasairauden riskiä lisäävät juominen ilman samanaikaista ateriointia, useiden alkoholijuomalaatujen nauttiminen samanaikaisesti sekä säännöllinen päivittäinen alkoholinkäyttö.
Alkoholimaksasairaudet
Alkoholimaksasairauksiin kuuluvat alkoholirasvamaksa, -hepatiitti ja -maksakirroosi. Rasvamaksaa on totuttu pitämään alkoholimaksasairauden ensimmäisenä morfologisena muutoksena, mutta histologisesti raja eri alkoholimaksasairauksien välillä on liukuva. Myös morfologisten muutosten ja kliinisten oireiden korrelaatio on tavallisesti huono.
Alkoholirasvamaksa
Rasvamaksa eli steatoosi on tavallisin alkoholin aiheuttama histologinen muutos maksassa. On arvioitu, että rasvamaksa kehittyy noin 90 %:lle alkoholin riskikäyttäjistä.
Alkoholirasvamaksan kliininen kuva voi vaihdella oireettomasta hepatomegaliasta maksan toimintahäiriön aiheuttamiin oireisiin. Alkoholin liikakäytön aiheuttama rasvamaksa korjaantuu yleensä itsestään muutaman kuukauden täysraittiudella, mutta alkoholinkäytön jatkuessa arviolta kolmannekselle alkoholirasvamaksapotilaista kehittyy kirroositasoinen maksavaurio.
Alkoholihepatiitti
Alkoholihepatiitti voidaan todeta arviolta 10–35 %:lla sairaalahoitoon joutuneista, runsaasti alkoholia käyttäneistä potilaista. Alkoholihepatiittia sairastava potilas on tyypillisesti keski-ikäinen mies, jolla on takanaan usein kymmeniä vuosia alkoholin riskikäyttöä.
Lievemmissä tapauksissa potilaalla esiintyy pahoinvoinnin, ruokahaluttomuuden ja kuumeen lisäksi usein ylävatsakipuja sekä aristava ja suurentunut maksa. Keltaisuus, askites ja enkefalopatia ilmaantuvat sairauden edetessä. Usein tällöin on kyseessä kroonisen alkoholihepatiitin muuttuminen akuutiksi, ns. acute-on-chronic-tilanne. Vaikea alkoholihepatiitti vaatii aina sairaalahoitoa ja maksimaalisesta hoidostakin huolimatta tilaan liittyy edelleen korkea kuolleisuus.
Alkoholimaksakirroosi
Alkoholimaksakirroosi kehittyy miehille useimmiten yli kymmenen ja naisille noin kymmenen vuoden runsaan ja säännöllisen juomisen jälkeen.
Maksan normaalin rakenteen tuhoutuminen johtaa mikroverenkierron häiriintymiseen ja virtausvastuksen lisääntymiseen maksakudoksessa.
Potilaan lihasmassa on usein vähentynyt ja potilaalla esiintyy verenvuotoherkkyyttä, keltaisuutta sekä enkefalopatian oireita.
Yksilölliset erot alkoholiaineenvaihdunnassa
Yksilöiden alttius alkoholimaksavauriolle vaihtelee suuresti. Vaikka alkoholirasvamaksa on melko yleinen löydös, maksakirroosi näyttäisi kehittyvän vain noin 10–20 %:lle alkoholin ongelmakäyttäjistä. Perimän merkitystä alkoholimaksasairauden kehittymisessä onkin tutkittu runsaasti.
Vaikuttaa siltä, että naisten alttius saada alkoholiperäinen maksasairaus on suurempi kuin miesten. Tämän on arveltu johtuvan mm. siitä, että estrogeeneilla on alkoholin toksisuutta vahvistavia vaikutuksia sekä siitä, että naisilla on pienempi etanolin ensikierron metabolia kuin miehillä. Geneettisen alttiuden merkitykseen viittaisivat myös havaitut rodulliset erot alkoholimaksavaurion kehittymisen riskissä sekä kaksostutkimuksissa todettu samanmunaisten kaksosten suurempi riski sairastua alkoholimaksakirroosiin kuin erimunaisten kaksosten.
Alkoholimaksasairauksien ehkäiseminen
Alkoholimaksasairauden riski näyttäisi olevan suoraan verrannollinen juotuun alkoholimäärään, eikä sen osalta ole pystytty osoittamaan ns. turvallisen käytön rajaa. Suuri osa yhteiskuntaa kuormittavista alkoholihaitoista syntyy valtaväestön alkoholinkulutuksesta, vaikka sosiaaliset ongelmat ja vakavat terveyshaitat kasautuvatkin alkoholia keskimääräistä enemmän käyttäville riskikäyttäjille. Tästä syystä alkoholihaittojen tehokas ehkäiseminen yhteiskunnassa edellyttää toimenpiteitä, jotka vähentävät haittariskiä koko väestön tasolla, eli kohdennetut toimet tulisi suunnata ennalta ehkäisevästi suuremmalle määrälle ihmisiä jo ennen kuin vakavia haittoja on ehtinyt ilmetä. Tämän tavoitteen saavuttaminen ei tule onnistumaan yksinomaan terveydenhuollossa käyttöön otettujen lyhytneuvonnan ja mini-interventioiden avulla, vaan tarvitaan yhteiskunnan kaikkien sektorien yhteistoimintaa.
Kaikkein tehokkaimmiksi keinoiksi vähentää alkoholin kokonaiskulutusta väestössä ovat osoittautuneet alkoholin hintaan ja saatavuuteen kohdistettavat toimenpiteet. Keinoina ovat tällöin esimerkiksi korkea alkoholivero, myynti-ikärajat ja vähittäismyyntimonopoli. Alkoholimainonnan rajoituksilla ja valistuksella voidaan myös pyrkiä vaikuttamaan koko väestön alkoholinkäyttötapoihin. Nämä keinot eivät kuitenkaan yksinään riitä alkoholihaittojen vähentämiseen.
Haittojen synnyn ja niiden vähentämisen kannalta oleellista on, miten kulttuurissa suhtaudutaan päihtyneenä käyttäytymiseen erilaisissa sosiaalisissa tilanteissa ja miten alkoholihaittoja siedetään. Humalajuominen on eräs keskeinen suomalaisen kulttuurin erityispiirre ja meillä vaikuttaisi olevan tekijöitä, jotka altistavat käyttämään alkoholia ja luovat hyväksytyn perustan humalajuomiselle.
Alkoholin ja humalan paikka kulttuurissa voidaan kuitenkin kyseenalaistaa. Yleinen ilmapiiri vaikuttaa merkittävästi siihen, mitä alkoholista tai humalasta ajatellaan, kuinka siihen asennoidutaan ja miten sitä siedetään. Tämä alkoholinkäyttöä koskeva kollektiivinen muutosprosessi on kuitenkin hidas. Se vaatii todella pitkäjänteistä työtä ja monipuolista keinovalikoimaa, jossa ovat osallisina yhtä lailla kunnan toimijat, kuntalaiset, alkoholielinkeino, terveydenhuolto, valvontaviranomaiset, ns. kolmas sektori sekä myös maamme hallitus ja eduskunta.
Kalle Jokelainen
dosentti
HUS, Meilahden sairaala, gastroenterologian klinikka
Julkaistu Lääkärilehdessä 25–32/13.
Kuva: Panthermedia
Lisää aiheesta:
Kuolleisuus maksasairauksiin ja kirroosiin on Suomessa EU:n huippua
Veronalennus lisäsi alkoholista johtuvia aivovammoja keski-ikäisillä
Alkoholismi – oma vika vai vakava sairaus?
