Komeroita siivotaan nykyään Marie Kondon KonMari-järjestelmällä, josta on tullut melkein muotivillitys. Metodi on yksinkertainen: kerätään tavaralaji kerrallaan kokoon keskelle lattiaa. Kaappiin pannaan takaisin vain ne tavarat, joita jatkuvasti käyttää ja tarvitsee. Loput jätesäkkeihin. Sukka- ja kalsarilaatikon kanssa se toimii loistavasti.
Vanhojen potilastietojen, epikriisien, lääkärintodistusten, röntgenkuvien ja laboratoriotulosten kanssa on vaikeampaa. Potilas ei aina tiedä, vieläkö niitä tarvitaan. Vanhoja, hyvinkin tärkeitä tietoja on vain paperimuodossa. Sähköisiin tietojärjestelmiin siirryttiin vasta parikymmentä vuotta sitten. Sairauksia, leikkauskomplikaatioita, lääkeaineallergioita on ollut jo 50 vuotta sitten. Vanhimpia reseptejäni on uusittu vuosikymmeniä. Toistaiseksi vielä muistan, kenen toimesta, missä ja mihin tautiin lääke on ensimmäisen kerran määrätty.
Kirjanpidossa pitää aina olla ”audit trail”, eli alkuperäiseen asiakirjaan löytyy viite. Vaikka potilastietoa kovasti pidetään salassa ja tiukat säännökset pakottavat dokumentoimaan mitä turhanaikaisempia yksityiskohtia, potilastiedoissa voi olla suuria mustia aukkoja. Tärkeitä asioita ei ole kulkenut potilaan mukana hoitavaan yksikköön.
Entä sitten, kun minä enää itse muista, miksi ja mihin tautiin lääkkeeni on määrätty. Lääkitykseni on suurelta osin peräisin pahvisten potilaskorttien aikakaudelta. Toki lääkäri oli diagnoosiin päätynyt huolellisten selvittelyjen jälkeen. Lääkäri on jo lähtenyt eläkkeelle, potilastietoja on ehkä aikansa arkistoitu jossakin, lääkärikeskukset ovat vaihtaneet nimeä tai omistajaa.
Google ja muut tietojätit panostavat terveystiedon käsittelyyn, tietolouhintaa, parempaa diagnostiikkaa. Biohakkerit mittaavat pulssia, hengitystä, unta, verensokeria, on vain ajan kysymys, milloin tehdään analyysia ilmavaivoistakin. Epäilemättä teknologia kehittyy, samoin sairauksien hoito. Toistaiseksi potilastieto on sotkuinen massa, satojen sivujen kokoelma ilman sisällysluetteloa. Uusimmat tiedot ovat tallessa, jokainen ajanvaraussoitto terveyskeskukseen löytyy kanta.fi -järjestelmästä. Ehkä silti ei löydy lyhyttäkään mainintaa vuosikymmeniä sitten puhjenneesta pitkäaikaissairaudesta, etenkin jos siihen ei tarvita jatkuvaa lääkitystä.
Kun me pahvisten potilaskorttien aikakauden ihmiset kypsymme täyteen dementiaan ja ambulanssit tuovat meitä sairaaloiden päivystyksiin ja sähköistäkin sairaushistoriaa on kertynyt megatavuja, tietomassa ei ole missään tärkeysjärjestyksessä.
Potilastietoihin tarvitaan kansilehti, etusivu, jossa on lueteltu kaikki perustaudit, tärkeysjärjestyksessä. Etusivulta pitäisi näkyä myös kuulo- ja näkö- ja muistivammaisuus. Päivystyksissä olen sivusta seurannut, miten dementikoille puhutaan liki huutamalla. Ja toisaalta kuulovammaisille puhutaan kuin idiooteille.
Tietokoneiden suoritusteho on kasvanut Mooren lain mukaan. Ihmisaivojen kapasiteetissa ja lukunopeudessa ei ole ollut vastaavaa kehitystä. Tarvitaan keino, jolla KonMari-siivousjärjestelmällä on siivottu piiloon (ei välttämättä tuhottu) kaikki tarpeeton detaljikirjaaminen – vain isot ja tärkeät asiat ovat lyhyesti nähtävillä.
Olipa sitten tulossa apotti tai kardinaali, sairaalaan tai poliklinikalle tullessa potilaalle pitäisi tulostaa perustiedot, osoitteesta pitkäaikaissairauksiin ja pysyväislääkitykseen. Vuoroaan odotellessa potilas saa itse tarkistaa tulosteen tiedot, mikäli on ymmärryksissään eli asiallinen ja orientoitunut. Tämä myös tuo potilaan hoitosuhteen keskiöön.
Tiedonvälityksen ammattilaisena olen aina ymmärtänyt, että ratkaisevaa ei ole varastossa olevan tiedon määrä. Tärkeää on se tieto, johon päätöksentekijä pohjaa ratkaisunsa. Nyt on aika keskittyä siihen, että hoitotilanteessa tarvittava tärkeä tieto löytyy nopeasti ja yhdestä paikasta.
Satu Salonen
Kirjoittaja on kolumnisti ja tietokirjailija sekä Suomen Ultraharvinaiset ry:n puheenjohtaja.
satusalonen.fi
ultraharvinaiset.fi
Lue myös nämä Satu Salosen kirjoitukset:
Eipä unohdeta sairaanhoitajia
Harvinaisen hyville yleislääkäreille olisi käyttöä harvinaissairaille
Ettehän te nyt mikään hullu ole!
