Hiihdän alkutalvesta hallissa, mikä herättää ystävissä suurta hupia. Että nyt sisällä hallissa, ympyrää edes takaisin, ja vielä maksaa siitä. Ympyröitä on tosin kaksi ja välissä pikkuinen mäki, mutta totta on, että tunnin hiihtolenkkiin jopa kaltaiseni hidas menijä joutuu tekemään kymmeniä ympyröitä.
Mielelläni hiihtäisin ulkona lumisessa metsässä, mutta Helsingissä se on suurta ylellisyyttä jota riittää parhaimpinakin talvina vain muutama kuukausi, joskus vain jokunen viikko. Hiihto perinteisellä tyylillä sopii minulle: nivelrikkoiset polvet eivät rasitu, kaikki isot lihakset joutuvat töihin ja vauhtia voi säädellä voimien mukaan. Olennaista on kuitenkin, että se on kuntoilumuoto, josta suuresti pidän.
On näet niin, että osa meistä ei todellakaan viitsi tehdä mitään sellaista, josta emme pidä vaikka se olisi kuinka tarpeen ja meille hyväksi. Tiedän esimerkiksi, että kuntosali olisi tässä iässä suorastaan välttämättömyys lihaskunnon säilyttämiseksi, mutta kun en tykkää vempeleistä. Kokeiltu kyllä on.
Totta kai ihminen tekee asioita joista ei pidä jos se on välttämätöntä. Olkaleikkauksen jälkeen tein kiltisti kuukausitolkulla fysioterapeutin neuvomat liikesarjat siitä huolimatta, että se oli perin puuduttavaa. Koska halusin käden kuntoon, ei vaihtoehtoja ollut.
Monesti valinnanvaraa kuitenkin on. Olen eri kremppojen vuoksi puhunut monen ammattilaisen kanssa ja aika useasti kuullut sanat ”mutta olisi kuitenkin hyvä”. Koskaan sen päätteeksi tullut neuvo ei ole saanut minua pysyviin muutoksiin.
Koulupinnareiden kanssa töitä tekevä psykologi tiivisti asian mielestäni hyvin: hän ei kysy miksi nuori jättää menemättä kouluun, vaan mikä saa hänet joinain päivinä sinne menemään. Muutos alkaa parhaiten positiivisten tuntojen ja kokemusten vahvistamisesta. Sama pätee meistä useimpiin, oli sitten kyse kuntoutuksesta, kuntoilusta, toipumisesta tai elämäntavoista.
Hiihdän hallissa kunnes pääsen ulos laduille. Niissä hallin ympyröissä on sekin hyvä puoli, että matkaa voi jatkaa jo vähän väsyneenä koska tietää, että voimien loppuessa suihku saunoineen on kuitenkin vain muutaman minuutin päässä. Kuten myös ambulanssin tulo jos sydän sattuisi äkisti katkaisemaan hiihtolenkin.
Leena Mallat
Kirjoittaja on 63-vuotias eläkkeellä oleva toimittaja, joka on sairastunut rintasyöpään, lymfoomaan ja eteisvärinään.
