Olen niin iloinnut pienistä edistysaskeleista eTerveydessä. Syksyllä sain kirurgian poliklinikkakäynnille etukäteen kaikessa rauhassa kotona täyttää esitietolomakkeen. Tein kovasti töitä, tietokirjailijana suhtaudun kirjoitustöihin vakavasti. Kirjoitustyö vei pari tuntia. Vanhalla ja sairaalla on pitkä tautihistoria.
Olikin onnistunut ja mukava lääkärissäkäynti, kun päästiin heti pohdiskelemaan polven kystien tilannetta. Ei kulunut aikaa tautihistorian, allergioiden eikä lääkelitanian kertaamiseen. Tuntui kuin olisi siirrytty tälle vuosituhannelle.
Nyt on uusi aika kirurgian poliklinikalle. Tällä kertaa vaiva on kädessä. Esitietoihin pitää lisätä yksi lääkeallergia. Kirjauduin sisään, aluksi yllätyin, sitten loukkaannuin ja lopuksi raivostuin. ”Mikäli olette täyttänyt oheisen esitietolomakkeen viimeisen 3 kk:n aikana, ei sitä tarvitse täyttää uudelleen, mikäli tiedot eivät ole muuttuneet.” Kovalla työllä puoli vuotta sitten kokoamani tiedot oli minulta lupaa kysymättä tuhottu.
Ei auta muu kuin aloittaa uudestaan. Sanoin miehelleni: ”hyvänen aika, entä jos seuraavalla kerralla potilas ei enää muistaisikaan”. En arvannutkaan, miten pian profetiani toteutui käytännössä.
Ennen vierailua Meilahden päivystykseen olin ehtinyt lähettää tyttärelleni paketin Pariisiin. Osoitelapussa oli viivakoodi. Punainen valo välähti ja paketti oli matkalla. Seurasin paketin matkaa netistä. Viimeinen merkintä: Kohdemaa 11.2. kello 8.40 Lähetys luovutettu vastaanottajalle.
Kuinkas sattuikaan, jo seuraavana iltana päädyin Meilahden sairaalan päivystykseen. Sairaanhoitaja tuli vuoteen vierelle. Hänellä oli tyylikäs litteä näyttö pyörien päällä. Aloittaessaan punavalo välähti, kun hän luki tunnisterannekkeen viivakoodin koneelle. Vautsi, minä ajattelin, vihdoinkin nykyaikaa. Hän kyseli käyttämääni lääkitystä. Olin huonossa kunnossa, pysyin toki jaloillani, päätä särki ja nuppi oli niin turvoksissa, että henkilötunnustakin piti takeltaa moneen kertaan. Monista taudeistanikaan en muistanut kuin verenpainetaudin. Lääkkeistä ehkä joka toisen.
Ei ollut pankkitunnuksia mukana, jotta olisin voinut kirjautua Kanta.fi-järjestelmään ja katsoa sieltä. Toki olen antanut kaikki mahdolliset suostumukset tietojeni katseluun. Miksi eivät viitsineet katsoa sieltä, varsinkin kun potilas tunnusti olevansa päänsäryn vuoksi muistamaton ja sekava? No, viivakoodi oli tehnyt vaikutuksen, ja uskoin olevani huipputeknologiahoidossa.
Jonkin ajan kuluttua paikalle tuli lääkäri. Paluu todellisuuteen. Hän kyseli taas lääkitystietoja. Ei suinkaan tietokonepäätteelle. Hänellä on paperinen käsipyyhe, johon hän yritti kuulakärkikynällä kirjoittaa. Eikö hän olisi voinut katsoa päätteeltä, mitä puoli tuntia aiemmin olin hoitajalle osannut kertoa? Ilmeisesti ei. Sydänfilmi oli hyvä. Laboratoriotuloksissa oli paljon tähtiä. Lääkäri sanoi, että voin jossain ensi viikolla tarkistaa, että laboratorioarvot ovat normalisoituneet. Kanta-järjestelmään oli kirjattu: ”Potilas kotiutuu hyväkuntoisena”. Onneksi osasin sanoa pirssille kotiosoitteen oikein. Jään kotona odottamaan, että turvotus aivoissa hellittää. Olenhan lähes kivuton, ja makaan hiljaa paikallani enkä heiluta hyponatremian turvottamaa nuppiani.
Jo 10 vuotta sitten kirjoittaessani Sairaan hyvä potilas (Duodecim 2006) esitin toiveen, että päivystykseen tuleville tulostettaisiin hänen potilastiedoistaan paperi, jossa olisi aiemmat diagnoosit ja käytössä olevat lääkkeet. Ymmärryksissään oleva potilas voisi ne saman tien tarkistaa ja tarvittaessa tehdä muutokset. Kuvitelkaapa, miten paljon virheitä vältettäisiin ja aikaa säästettäisiin.
Potilaan oikeudet ovat vankat. Ajanvarauskirjeen mukana tullut HYKSin Töölön sairaalan tiedote Potilastiedon arkistosta: ”Potilaalla on oikeus myös hätätilanteessa kieltää tietojensa käyttö ja luovutus toiseen terveydenhuollon organisaatioon. KIELTO KOSKEE MYÖS HÄTÄTILANTEITA (esim. tajuttomuutta), jollei potilas erikseen salli tietojensa luovutusta myös hätätilanteissa.”
Tuon hienon oikeuden takaamiseksi on eittämättä tarvittu tietosuojavaltuutettua ja monenlaista hallintovirkamiestä. Eikö kukaan ole tullut ajatelleeksi, että tavallinen, kiltti ja sairas potilas toivoisi, että hänellä olisi oikeus siihen, että hänen tärkeimmät potilastietonsa olisivat päivystystilanteissa välittömästi lääkärin tiedossa. Varsinkin silloin, kun sairaushistoria on pitkä ja monimutkainen. Jopa silloin, kun potilas on tajuissaan.
Terveydenhuollon tietojärjestelmissä paperipyyhe onkin varteenotettava käyttöliittymä. Sen voi niin kätevästi arkistoida roskakoriin.
Satu Salonen
Kirjoittaja on kolumnisti ja tietokirjailija sekä Suomen Ultraharvinaiset ry:n puheenjohtaja.
satusalonen.fi
ultraharvinaiset.fi
