Terveydenhuollon keskusteluissa ja kirjoituksissa on yleisesti käytössä sairastuneesta henkilöstä nimityksiä, joista voi tulla mielikuva, että kyse on ammatista tai koko henkilöä kuvaavasta ominaisuudesta. Sairauksiin pohjautuvalle nimittelylle ja nimien keksimiselle ei näytä olevan rajoja, varsinkaan tiedotusvälineissä.
Psykiatriassa tällainen nimittely on lopetettu lähes kokonaan, koska ei ole sopivaa kuvata ihmistä jollakin psyykkisellä sairaudella. Kansainvälisissä lehdissä näyttää olevan tapana käyttää muotoa ”a person with psychosis/schizophrenia/mania”.
Ihmisen kuvaaminen sairautensa nimellä perustunee ammattinimikkeisiin, jotka kuvaavat henkilön tehtävää. Toiseksi sairaudella nimittelyyn liittynee toive löytää lyhyt ilmaisu jollekin keskustelun aiheelle tai asialle.
Samalla kuitenkin näyttää unohtuvan, että nämä -ikko loppuisilla nimillä esineellistetyt henkilöt ovat lapsia, aikuisia, äitejä, isiä, tyttöjä, poikia, miehiä ja naisia. Sairaudestaan huolimatta he pääsääntöisesti joko toimivat erilaisissa ammateissa tai ovat koululaisia tai opiskelijoita. Sairastuneelle voi tulla yllätyksenä kuulla olevansa nyt uudessa -ikko-loppuisessa ”tehtävässä”.
Sairausnimittelyllä on leimaava merkitys (1). Stigmatisaatio voi saada muut ihmiset vierastamaan sairastunutta ja sairastuneen tuntemaan vieraantuvansa omasta ruumistaan.
Sairastuminen aiheuttaa häpeää ja syyllisyyttä, joten sairaat itse eivät yleensä kovin aktiivisesti puutu tähän nimittelyyn. Potilaan itsetunto kokee kolauksen, onhan hänen ruumiinsa pettänyt ja oma terveysihanne murtunut.
Lisäksi nimittelyn esille nostaminen voi herättää hoitavissa ihmisissä mielikuvan hankalasta henkilöstä, jonka kanssa ei ole miellyttävää toimia.
Sairaudella nimittely voi hidastaa paranemista
Psykoterapiasta tiedetään, että suurin osa psykoterapian vaikutuksesta tulee jostakin muusta kuin hoitomenetelmästä ja siten se on nähtävissä lumehoitona. Psykoterapiatutkimuksessa oletetaan tämän olevan seurausta toimivasta vuorovaikutussuhteesta terapeutin ja potilaan välillä (2).
Todennäköisesti lumevaikutus on osallisena myös somaattisten sairauksien hoidossa. Ne potilaat, jotka paranevat täysin tai paranevat oletettua nopeammin tai sopeutuvat tavallista paremmin sairauteensa ja ovat tyytyväisiä elämäänsä, ovat saaneet lääketieteellisen hoidon yhteydessä myös lumehoitoa eli heidän vuorovaikutuksensa lääkärin kanssa on ollut toimiva. Tämän kanssa ristiriidassa on sairaudella nimittely, sillä on vaikea kuvitella, että -ikko-loppuinen nimike toimii lumeen tavoin.
Terveydenhoidossa toimivien ihmisten ja erityisesti lääkäreiden olisi hyvä kiinnittää huomiota siihen, että sairaudella nimittely voi vähentää lumevaikutusta ja siten hidastaa potilaan parantumista ja heikentää elämänlaatua.
Toisaalta on inhimillistä ja humaania olla nimittelemättä ja välttää sairauden henkilöllistämistä sairastuneeseen ihmiseen. Lääkärit voisivat käyttää sairauden nimeä hyväkseen potilaan lääketieteellisen hoidon tukena ratkaisukeskeisen psykoterapian keinoin.
Tällöin voidaan sairaus siirtää potilaan ulkopuolella olevaksi ja miettiä keinoja sen hallitsemiseksi (3). Somaattisten sairauksien kohdalla voi hoidon spesifistä näkökulmasta tulla mieleen lumevaikutus, vaikka kyseessä onkin psykoterapian tekniikasta ja inhimilliseen vuorovaikutukseen perustuvasta toiminnasta.
Ulkoista sairaus ja vastusta sitä
Ulkoistamisessa potilas ja lääkäri yhdessä nimeävät sairauden sopimallaan nimellä, joka voi olla esimerkiksi sairaus (allergia, reuma, psoriaasi, diabetes jne). Tällöin sairaus on potilaan elämää hankaloittava vaiva eikä osa hänen persoonaansa.
Ongelman ulkoistamisessa mietitään elämäntapojen muuttamisen kautta keinoja, joilla sairautta voidaan hallita. Tällöin allergia nimetään potilaan ja lääkärin yhteiseksi vastustajaksi, jota perinteisten allergiahoitojen ohella yritetään hallita potilaan omatoimisuutta lisäämällä.
Avainasemassa ovat potilaan itsetarkkailu ja havainnointi siitä, mitkä tapahtumat, olosuhteet tai tekemiset vaikuttavat oireiden lisääntymiseen tai vähenemiseen.
On itsestään selvää, että elämäntapoihin liittyvän ulkoistamisen ohella normaalin allergiasairauden hoidon tulisi jatkua. Ulkoistaminen on apuväline, jolla toivottavasti saadaan aikaan sairauden oireita helpottavia elämäntapojen muutoksia.
Muutos sairaudella nimittelyn lopettamiseksi, potilaan itsetunnon kohottamiseksi ja sairauden hyödyntämiseksi ulkoistamalla lähtee parhaiten lääkäreistä. Heillä on myös mahdollisuus vaikuttaa tiedotusvälineisiin ja jopa potilasjärjestöihin.
Hyötynä tästä voisi olla lumevaikutuksen kautta tuleva potilaiden itsetunnon kohoaminen, paranemisen nopeutuminen ja elämänlaadun kohentuminen.
Kirjoittanut:
Karl-Erik Wahlberg
FT, dosentti, psykoterapeutti
Oulun yliopisto, kliinisen lääketieteen laitos, psykiatrian oppiaine
Kirjallisuutta:
1. Royer A. Life with chronic illness: social and psychological dimensions. Westport, Praeger Publishers 1998.
2. Wampold BE. The great psychotherapy debate: Model, methods, and findings. Mahwah, Lawrence Erlbaum Publishers 2001
3. Morgan A. Johdatus narratiiviseen terapiaan. Porvoo, Kuva ja Mieli Ky 2004.
Kuva:
Panthermedia
