Suuri osa ihmisistä haluaisi kuolla – kun kuoltava on – kotona. Moni tuntee pelkoa kliiniseksi koettua sairaalaa kohtaan. Joillekin kuolemaa lähestyville potilaille kuolemaakin suurempi pelon aihe on joutua sairaalalaitoksen kynsiin, kuten potilaat itse sen ilmaisevat.
Pahin paikka potilaan itse kokemana on suuren sairaalan päivystys, jossa heikkokuntoinen ja kivulias potilas saattaa odottaa tuntikausia tavatakseen lääkärin, joka passittaa hänet takaisin kotiin. Yhteiskunnalle hoito ja lopulta kuolema kotona merkitsee myös vähäisempiä kustannuksia kuin sairaalassa.
Saattohoito kotona edellyttää turvallista hoitosuhdetta. Suurin syy siihen, että potilas palaa pikaisesti takaisin sairaalaan, on riittämätön tuki potilasta kotona hoitaville omaisille. Hoitojärjestelmä ei silloin vastaa potilaan ja omaisten tarpeisiin.
Suomessa kotihoito on järjestetty hieman eri tavoin paikkakunnasta riippuen. Monessa kunnassa on kotisairaala ja kotihoito, jotka toimivat myös saattohoidossa. Kotisairaala tuo sairaalahoidon kotiin, kotihoito huolehtii käytännön toimista, kuten lääkkeiden jaosta, pesuista ja muusta hoivasta.
Kotisairaaloiden vastuu saattohoidosta kotona on viime vuosina kasvanut. Ajatus on, että sairaalan keinot hallitseva yksikkö pystyy hoitamaan vaikeatkin kliiniset tilanteet kotona. Sairaalajärjestelyt kotona ovat kuitenkin usein liian raskaita, kun oireilun hoidon ohella potilas ja perhe tarvitsevat tukea vaikean sairauden aiheuttamiin psyykkisiin ja sosiaalisiin ongelmiin. Ilman säännöllistä hoitokontaktia potilas ei saa riittävää psyykkistä apua lähestyvään ja pelottavaan kuolemaansa.
Jälkeenjääville läheisen ihmisen kuolema on kaoottista ja järkyttävää. Tästäkin saattohoidossa on kysymys silloin, kun ei ole tarvetta erityisiin toimenpiteisiin.
Käytännössä kotisairaalan saattohoitopotilaista aktiivisen hoidon piirissä ovat vain ne, joilla on akuutteja lääketieteellisiä erityistarpeita. Heitä on noin neljännes potilaista. Muut ovat niin kutsuttuja soittolistapotilaita, jotka saavat yhteystiedot ja neuvon soittaa, jos on vaikeaa. He jäävät pahimmassa tapauksessa vaille tukea.
Pidän vääränä ajatusta, että perheenjäsenen kuolema olisi ongelma, johon pyydetään apua vain tarvittaessa. Vaikea sairaus ja kuolema eivät koskaan ole ongelmattomia. Kotisairaalaa ei ole luotu vastaamaan henkisen tuen tarpeeseen.
Kotisairaala on erinomainen tapa hoitaa kotona esimerkiksi suonensisäisen antibiootin annostelu, verituotteiden tiputukset, spinaalisen kivunhoidon toteutus tai muu runsasta hoitohenkilöiden määrää ja teknistä osaamista vaativa hoito. Muu tuki tulee antaa kevyemmin keinoin.
Paras tapa järjestää kotisaattohoito on aloittaa varhainen perheen tuki, kun palliatiivinen syövänhoito vielä jatkuu. Osa potilaista hyötyy päiväsairaalasta, johon kuuluu vertaisryhmä. Suurempi osa saa apua säännöllisistä kotisaattohoidon kontakteista, joissa lääkäri huolehtii oirehoidosta ja kokenut kotisairaanhoitaja tapaa perhettä 1–2 viikon välein.
Tämän lisäksi on kokemusten mukaan hyvä olla työntekijöitä, joilla on valmiudet kriisiapuun, perheen lasten kohtaamiseen ja muuhun psyykkiseen tukeen. Kuoleman läheisyys herättää vaikeita kysymyksiä elämän merkityksellisyydestä, jälkipolvien selviytymisestä, surusta ja henkisestä kestävyydestä. Fyysiset oireet hoituvat näiden käsittelyn ohessa.
Yhdistämällä kotisairaala ja säännöllisiä kontakteja ylläpitävä kotisairaanhoidon erikoisyksikkö pystymme parhaiten tukemaan kuolevia ihmisiä ja heidän perheitään.
Juha Hänninen
ylilääkäri
Terhokoti
Kuva: Panthermedia
Pääkirjoitus Lääkärilehden numerosta 36/2013
