Malesialainen ystäväni anestesialääkäri Mary antoi minulle ennen joulua paketin kortteja. Ne on piirretty kiinalaisella vesiväritekniikalla. Sivellin on käynyt kevyesti paperilla jättäen jälkeensä bambunrunkoja, kukkivia kirsikkapuita, krysanteemeja, lumpeita ja hyönteisiä pyydystäviä sammakoita.
Kortit on maalannut Maryn 83-vuotias äiti. Hän jäi leskeksi 60 vuotta kestäneen onnellisen avioliiton jälkeen. Suru oli syvä ja Maryn äiti harkitsi itsemurhaa. Tyttärien avulla äidille alettiin etsiä uutta sisältöä elämään. Vuoden kuluttua miehensä kuolemasta äiti ryhtyi perehtymään kiinalaiseen vesivärimaalaukseen. Hän ei ollut aiemmin piirtänyt tai maalannut, mutta hän opiskeli tekniikan käsikirjojen ja YouTuben videoiden avulla.
Maryn äidin maalaamien korttien tuotto lahjoitetaan malesialaisille saattohoitokodeille, joiden toimintaa Maryn isä oli aikanaan tukenut ja joiden henkilökuntaa Mary on kouluttanut.
60 vuoden avioliitto oli takana myös iäkkäällä herralla, kun vaimo sairastui. Tällöin 85-vuotias herra alkoi ostaa lähikaupasta lämmitystä vaille valmiita ruoka-annoksia. Muistissa olivat kuitenkin vaimon aiemmin valmistamat herkut. Niinpä hän päätti opetella ruoanlaiton, vaikka ei ollut aiemmin juuri keittiössä käynyt. Ensin hän perehtyi perunoiden keittämiseen. Vähitellen kiinnostus lisääntyi ja hän alkoi tutkia yhä vaativampia reseptejä. Itse asiassa hän innostui uusista haasteista kuten aiemmin työelämässään. Nyt hän valmistaa herkkuaterioita ranskalaisesta keittiöstä italialaisiin pastaruokiin.
Hans Kosterlitz puolestaan syntyi 1903 Saksassa, mutta teki elämäntyönsä Skotlannissa. Kosterlitz aloitti uransa diabetestutkijana, mutta innostui sitten autonomisesta hermostosta. Tutkiessaan morfiinin vaikutuksia marsun suolen supistumisheijasteeseen hän kiinnostui morfiinin vaikutusmekanismeista vuonna 1958. Kosterlitz päätteli, että morfiinilla täytyy olla kohdereseptori ja kyseiselle reseptorille täytyy olla endogeeninen agonisti. Vuonna 1965 Kosterlitz nimitettiin Aberdeenin yliopiston farmakologian professoriksi. Tästä virasta hänen kuitenkin täytyi jäädä eläkkeelle 1973. Kosterlitz jatkoi kuitenkin tutkimustyötään ja todisti endogeenisten opioidien, erityisesti enkefaliinien, olemassaolon 1975. Tämänkään jälkeen Kosterlitz ei jättänyt laboratoriotaan. Hänen viimeinen julkaisunsa on vuodelta 1991.
Kuulin Kosterlitzin luennoivan 1988. Luento oli sisällöltään erinomainen, aksentti vahvasti saksalainen ja yksi nimi oli unohtunut. Tällöin Kosterlitz hymyili hurmaavasti ja nosti paksulinssisten silmälasiensa sankaa ja sanoi: ”Kun on elänyt tähän ikään, sallitaan yhden nimen unohdus. Sillä ei ole väliä, asioiden ymmärtämisellä on.”
Luovuus ja oppiminen eivät kysy ikää. Joskus molemmat puhkeavat täyteen kukkaan vasta korkeassa iässä, olosuhteiden pakosta, sisäisestä palosta, kokemuksen voimasta ja periksiantamattomuudesta.
Eija Kalso
LKT, professori Eija Kalso on HUS:n kipuklinikan ylilääkäri.
